Terveisiä syyskokouksesta 2025!

Syyskokouksessamme 25.10.2025 Jyväskylässä hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin tulevalle vuodelle hallitus. Mukana kokouksessa oli 22 henkilöä. 

Ensi vuoden toiminta

Ensi vuonna jatketaan suunnilleen samoilla linjoilla kuin aikaisempina vuosina, sillä monet kohdat liittyvät tiiviisti yhdistyksen ydintoimintaan. Ensi vuonna painopisteenä on jatkaa tänä vuonna alkanutta kehitystä esimerkiksi tapahtumien muodossa. 

Yhdistys tarjoaa yhteisöllistä toimintaa Pride-marssien, Ropecon-miitin, verkkopolymiittien ja leirin muodossa sekä tukee tai järjestää itse parhaansa mukaan paikallismiittejä. Perinteisten miittien lisäksi yhdistys pyrkii jatkamaan tänä vuonna aloitettua kehitystä muunlaisten tapahtumien järjestämisessä. Näitä tapahtumia voisi olla esimerkiksi komedia-illat, speed dating tapahtumat, leffaillat ja koulutukset.

Yhdistyksen kouluttaja Markus Oja on luvannut jatkaa erinomaista työtään yhdistyksen yhteistyökumppaneiden kanssa koulutuksien muodossa. Näitä tahoja on mm. Sexpo, Kätilöliitto ja terapiatalot. Suuret kiitokset Markukselle!

Yhdistys jatkaa ja kehittää myös muuta vaikuttamis- ja yhteistyötä, kuten yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa (esim. Sexpo, Sateenkaariperheet ja Sinuiksi, Jyväskylän Seta). Tänä vuonna lanseerattu viestintätoimikunta ei lähtenyt kunnolla käyntiin, mutta yhdistys pyrkii kokeilemaan viestintätoimikuntaa uudelleen, tällä kertaa tämän vuoden kokemuksista oppineena. Haku viestintätoimikuntaan aukeaa todennäköisesti alkuvuoden aikana, joten kannattaa seurata viestintää ja hakea mukaan <3

Hallitus jatkaa toimintansa kehittämistä esimerkiksi dokumentoimalla sisäisiä ohjeistuksia ja roolijakoja. Näin mahdollistetaan uusien hallituslaisten helppo ja mukava toimintaan mukaan hyppääminen. Hallitus pyrkii muutenkin tekemään toiminnastaan avoimempaa esimerkiksi kokoustiivistelmiä julkaisemalla. Myös Ananasserverin (yhdistyksen Discord-serveri) toimintaa tullaan kehitetään entisestään enemmän yhteisöä tukevammaksi. 

Ensi vuoden hallitus

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Marttinen ja muiksi hallituksen jäseniksi Mira Järvenpää, Suvi Kumpulainen, Timo Virta, Juhana Laurinharju ja Jason DeBose. Hallituksessa on nyt maantieteellisesti edustusta Helsingistä, Hollolasta, Tampereelta ja Lahdesta. Hallituksessa uutena aloittavia jäseniä on kolme – tervetuloa mukaan porukkaan Suvi, Timo ja Juhana!

As Jason continues on the board, the board will continue working in English, but all official material will be in Finnish and all member messages mainly in Finnish, but as seen this year, we will be adding more English in our social media communication. 

Etkö ole vielä jäsen?

Mikäli sinä tai joku tuttusi olette pohtineet yhdistyksen jäseneksi liittymistä, niin kannattaa tehdä se vielä tämän vuoden puolella – yhdistyksen Setalta vuonna 2026 saamat tuet ja edustajien määrät riippuvat täysin jäsenmäärästämme 31.12.2025. Mitä enemmän jäseniä, sitä enemmä tukea ja vaikutusvaltaa yhdistyksella on Setan asioissa tulevana vuonna. 

Jäsenyydellä mahdollistat työtämme polyamoriaa ja monisuhteisuutta koskevan ymmärryksen lisäämiseksi, sekä oikeuksien ja aseman edistämiseksi. Liity mukaan joukkoomme!